Olemme nuorten johtajuusliike!

AIESEC perustettiin jo vuonna 1948 seitsemässä Euroopan maassa. Nyt yli 70 vuotta myöhemmin olemme läsnä yli 126 maassa ja alueella ja kasvamme edelleen.

Nuorten johtajuusliike

AIESEC on maailmanlaajuinen järjestö nuorille, jotka haluavat tutkia ja kehittää omaa johtajuuspotentiaaliaan. Olemme poliittisesti riippumaton, itsenäinen ja voittoa tavoittelematon järjestö, jonka johdossa ovat itse nuoret ja vastavalmistuneet. AIESECin jäsenet ovat kiinnostuneita maailman asioista, johtajuudesta ja hallinnosta. AIESEC ei syrji etnisyyden, sukupuolen, seksuaalisen suuntautumisen, uskonnon tai kansallisen/sosiaalisen alkuperän perusteella.

Perustamisestamme lähtien olemme kehittäneet yli miljoonaa AIESEC-kokemuksen läpikäynyttä nuorta. Organisaatiomme vaikutus on nähtävissä alumneissamme, jotka edustavat liike-elämän, kansalaisjärjestöjen ja valtioiden johtajia - mukaan luettuna Nobelin rauhanpalkinnon saanut presidentti Martti Ahtisaari.

Lue lisää

The AIESEC Way - AIESECin toiminnan ydin

Visiomme

Arvomme

Erinomaisuuteen pyrkiminen

Tähtäämme korkealaatuisimpaan suoritukseen kaikessa mitä teemme. Kehitämme itseämme jatkuvasti luovuuden ja innovaatioiden kautta.

Rehellisyyden osoittaminen

Olemme johdonmukaisia ja avoimia päätöksissämme ja toimissamme. Täytämme antamamme lupaukset ja käyttäydymme visiollemme uskollisella tavalla.

Johtajuuden aktivoiminen

Johdamme esimerkillä ja innostamme johtajuutta toimilla ja tuloksilla. Otamme täyden vastuun toisten kehittämisestä.

Kestävästi toimiminen

Toimimme organisaatiotamme ja yhteiskuntaamme kohtaan kestävällä tavalla. Päätöksemme ottavat huomioon myös tulevien sukupolvien tarpeet.

Osallistumisesta nauttiminen

Luomme dynaamisen ja viihtyisän ilmapiirin, joka kannustaa jäseniämme osallistumaan aktiivisesti ja innostuneesti.

Monimuotoisuuden eläminen

Pyrimme oppimaan monikulttuurista toimintaympäristöämme edustavista elämäntavoista ja mielipiteistä. Kunnioitamme ja aktiivisesti rohkaisemme jokaisen yksilön työpanosta.

Tarinamme

1948

AIESEC perustetaan virallisesti toisen maailmansodan jälkeen. Sen missiona on "laajentaa kansakunnan ymmärrystä laajentamalla yksilöiden ymmärrystä, muuttaen maailmaa yksi henkilö kerrallaan."

1977

Vuoteen 1977 mennessä AIESEC oli läsnä 50 maassa ja kuudella mantereella! Tähän mennessä yli 40 000 nuorta ihmistä ympäri maailmaa oli osallistunut johtajuustaitoja kehittävään kokemukseen.

2010

Vuonna 2010 AIESEC on läpäisi 10,000 kokemusta vuodessa. Tähän mennessä on toimitettu yli 230 000 johtajuuskokemusta, jotka kaikki ovat fasilitoineet nuoret.

2015

Vuonna 2015 AIESECin nuorisojohtajat 126 maasta kokoontuivat Yhdistyneiden kansakuntien päämajaan edistääkseen nuorten osallistumista kestävän kehityksen (Agenda 2030). AIESECin merkityksellisyys ja vaikutus maailmaan ovat selkeämpiä kuin koskaan.

70,000
Aktiivista jäsentä
24,000
Yliopistoa edustettuna
120
Maata edustettuna
21,000
Vapaaehtoistyö- mahdollisuutta
6,000
AIESECin sisäistä kehittymismahdollisuutta
1,000,000
AIESEC-alumnia

AIESEC - nuorten johtajuusliike

Luemme ylpeänä yli miljoonan alumnimme joukkoon Nobelin rauhanpalkinnon saaneen sekä lukuisia yritys- ja järjestömaailman johtajia ympäri maailmaa. Tähän päivään mennessä olemme tarjonneet lähes puoli miljoonaa vapaaehtoistyökokemusta, ja kaiken tämän ovat mahdollistaneet parempaan tulevaisuuteen uskovat nuoret johtajat.

Lue lisää